lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kesätreeniterkkuja!

Tytöt lomailevat harkoista tällä hetkellä, mutta omatoimista treenaamista ei tietysti ole unohdettu. Alla kuvia tyttöjen omatoimitreeneistä! Heinäkuun lopussa jatketaan taas treenaamista yhdessä.






























maanantai 16. toukokuuta 2016

Kevätnäytös ja joukkueilta

Rauman Naisvoimistelijoiden kevätnäytökset pidettiin 7.5 ja 8.5. Adenia esiintyi kumpaisessakin näytöksessä Pyöräretkellä-nimisellä esiintymisohjelmalla. Lauantain 8.5. esiinnyimme lisäksi Orkesteri-ohjelmalla Rauman OKLn valmistuvien juhlassa. Kaikki viikonlopun esitykset menivät hienosti ja varsinkin esiintymisemme valmistuvien juhlassa sai hirmuisesti kehuja ja kiitosta.








Tiistaina 10.5. vietettiin kauden yhteistä päätöstä muiden RNVn valmennusjoukkueiden kanssa. Lämppäsimme yhdessä ja esitimme kevätkauden ohjelmat. Me esitimme pyöräilyohjelman erittäin vajaalla kokoonpanolla, osan ollessa leirikoulussa. Lisäksi jokaisesta joukkueesta palkittiin kauden tsemppari. Adeniasta palkittiin aina upeasti keskittyvä ja motivoitunut Eveliina! 




Tänään, maanantaina 16.5., pidimme perinteisesti joukkueillan Anni-valkun luona. Ohjelmassa oli herkuttelun lisäksi Adenia-olympialaiset. Lajeina oli minuuttipeli, jossa tyttöjen tuli selviytyä erilaisita haasteista minuutissa, kuvasuunnistus, jossa tehtävänä oli esimerkiksi rapsuttaa vastaantulevaa koiraa ja musavisa, jotta valmentajat voisivat muistella yläasteaikojaan...  ;) Voittajaksi selviytyi joukkue Salanimi. Lisäksi tytöt saivat jo kuulla ensi syksyn ohjelman musiikin ja teeman...! Loppuajasta tytöt kehittivät valkuille oman musavisan (jossa Anni päihitti Lauran 14,5 pisteen erolla..). Lisäksi valokuvia tuli otettuja satoja... 















Tästä jatketaan vielä kesätreeneillä ennen lomailua! :) 


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kevään kilpailut

Keväällä 2016 kilpailtiin kaksissa kilpailuissa, TUL:n valtakunnallisissa ryhmätanssin mestaruuskisoissa Tampereella sekä Tanssin Pyörteissä - tanssikatselmuksessa. Molemmissa kisoissa suoritus meni hyvin, paria eriaikaisuus virhettä lukuunottamatta. Suorituksillamme emme yltäneet palkinnoille saakka, mutta saimme hyvää kokemusta ja tuomaripalautetta kisoista! Olemme saaneet positiivista palautetta mm. yhdenaikaisuudesta ja samanlaisesti tekemisestä! Tästä jatkamme kevättä perustreenin parissa sekä alamme harjoittelemaan kevätnäytös ohjelmaa:)





Liedon kisoissa kuuluttajana toimi vloggari Siru, jonka kanssa oli tottakai pakko päästä fanikuvaan! Kiitos Sirulle kuvasta!