sunnuntai 13. joulukuuta 2015

TUL:n Kulttuurikilpailut 13.12

Tänään kilpailtiin kauden viimeisissä kisoissa Turussa TUL:n Kulttuurikilpailuissa.

Reissuun lähdettiin vähän epävarmoissa tunnelmissa, kaksi tytöistä oli nimittäin flunssassa ja yksi loukannut häntäluunsa.....

Kilpailimme sarjassa 12-14v ryhmätanssi ja sarjassamme oli yhteensä 6 joukkuetta. Harkkasuoritusta näissä kisoissa ei ollut, joten käytiin katsomassa vaan paikat läpi esiintymisalueella. Meillä oli hyvin aikaa laittaa hiukset ja meikit kuntoon sekä kannustaa muita joukkueita ennen omaan suoritukseen valmistautumista.

Kisasuoritus oli ehdottomasti kaikin puolin kauden paras!! Ilmaisu näkyi jo paremmin kuin Liedossa ja suoritus oli todella yhtäaikainen! Hyvällä mielellä jäätiin odottamaan palkintojen jakoa.


Kyllä saikin kisakausi ihan mahtavan päätöksen sillä voitimme HOPEAA omassa sarjassamme. Nyt voidaan jäädä ehkä maailman onnellisimpina joululomalle treeneistä. Huomenna vielä juhlitaan upeasti mennyttä kautta joukkueillan merkeissä!